Keskustan valtuutettu Perttu Helin teki valtuustoaloitteen koulupihojen pikaisesta parantamisesta kännykättömien koulupäivien tueksi hyvinvoinnin kohentamiseksi kaupunginvaltuuston kokouksessa...
Keskustan valtuutettu Perttu Helin teki valtuustoaloitteen koulupihojen pikaisesta parantamisesta kännykättömien koulupäivien tueksi hyvinvoinnin kohentamiseksi kaupunginvaltuuston kokouksessa 25.8.2025. Aloitetta kannatti 28 kaupunginvaltuutettua ja aloite eteni käsittelyyn.
Turun koulut ovat – ansiokkaasti – ottaneet käyttöön kännykättömät koulupäivät, sillä huoli lasten ja nuorten hyvinvoinnista, sosiaalisista taidoista ja keskittymiskyvystä on ollut aito. Samalla tämä muutos on paljastanut välituntialueiden puutteet monet koulupihat ovat pieniä, kuluneita ja vailla virikkeitä. Kun puhelimet on laitettu pois, täytyy tarjolle olla muuta houkuttelevaa tekemistä.
Esitän, että Turun kaupunki käynnistää pikaisesti ohjelman koulupihojen muuttamiseksi aktiivisiksi ja monipuolisiksi liikunta- ja leikkikeitaiksi.
Tähän tarvitaan erillisrahoitus, joka mahdollistaa välittömät toimet jo kuluvan talousarviokauden aikana. Välituntialueiden tulee tukea lasten fyysistä aktiivisuutta, luovuutta ja yhteisöllisyyttä. Tavoitteena on tehdä koulujen pihoista matalan kynnyksen lähiliikunta- ja leikkipaikkoja, joita voidaan hyödyntää myös koulupäivien ulkopuolella. Erityisesti esitän:
Toimenpiteet tukevat Turun strategisia tavoitteita hyvinvoinnista, ennaltaehkäisevästä työstä ja arjen sujuvuudesta. Kaupunkistrategian mukaisesti meillä on velvollisuus luoda lapsille ja nuorille ympäristö, joka tukee heidän kasvuaan, aktiivisuuttaan ja yhteisöllisyyttään. Koulujen pihat ovat lasten ja nuorten ensimmäisiä julkisia tiloja tehdään niistä paikkoja, joissa Turun strategia toteutuu käytännössä.
Keskustan valtuutettu Perttu Helin teki valtuustoaloitteen koulupihojen pikaisesta parantamisesta kännykättömien koulupäivien tueksi hyvinvoinnin kohentamiseksi kaupunginvaltuuston kokouksessa...